Bilbil Golf, 18 väylän par 3 kenttä
Aluetta hallitsee pieni lampi joka on ilmeisen tottunut pallouhreihin.
![]() |
| Ensimmäinen väylä, noin 65 metriä |
Vastaanotossa lähtöselvittäjä puhuu yhtäaikaa kahteen puhelimeen. Pieneen toimistoon mahtuu lisääkin ääniä, kaksi herraa keskustelee ilmeisesti kentän asioista käden mitan päässä toimistotiskiä. Täytyy nostaa lippalakkia toimiston neidille hyvästä keskittymiskyvystä.
Saan yksityiskohtaiset ohjeet yksinäiselle kierrokselleni. Varsinkin siirtymät väylä-alueilta toisille painottuvat ohjeistuksessa. Ilmenee, että kenttä on jaettu neljään eri lokaatioon kohtuullisen pienelle alueelle. Klubin takaa alkavat väylät 1-3. Ykkösväylän pelattuani taakseni ilmestyy toinenkin pelaaja. Harmikseni herra näyttää pelaavan kolmella pallolla, joten en saanutkaan hänestä peliseuraa.
Kolmoselta alkaa suunnistus rangen reunaa pitkin. Siirtymä on melko pitkä, tielle tultaessa voisi olla paremmatkin opasteet. Pikku arvonnan jälkeen lähden oikeaan suuntaan (oikealle).
Väylät 4 ja 5 löytyvät muutaman sadan metrin tienvarren kävelyn päästä liikenneympyrän kohdalta, ja rautaportin takaa. Nyt tarvitaan klubilta saatua kulkukorttia portin avaamiseen.
Kaistaleelle on saatu mahtumaan vain kaksi väylää. Aluetta hallitsee pieni lampi, joka on ilmeisen tottunut pallouhreihin. Onneksi vesiestealueisiin ja varsinaisen kentän ulkopuolisiin olosuhteisiin koulutettuja löytöpalloja on vielä bägissäni yllin kyllin.
Tuloskortin kartan mukaan suunnistaminen seuraaville väylille onnistuu jo helpommin, ja siirtymäkin on paljon edellistä lyhyempi. Taas kortin vilautus lukijaan ja pääsy väylille 6 - 15 avautuu. Väyläkartan mukaan nyt on vettä pelissä vähän joka toisella väylällä. Palloni uhriutuvat jälleen.
On pakko aloittaa positiivisten asioiden mietiskeleminen. Aivan, ei sada vettä. Lämmintäkin on, heitänpä fleecen bägiin. Mailojeni lavat välttelevät edelleen pallon kohtaamista. Negatiiviset asiat nousevat pintaan. Kenttä on huonossa nurmessa, minulla ei ole mukana "kolmenkymmenenkahdenmetrin" mailaa..
Edellä on ruuhkaa. Siirryn pelaamaan kolmella pallolla. Kaikesta turhasta miettimisestä huolimatta lyönnit alkavat onnistumaan. Paitsi viidennellätoista väylällä, jolla on eniten katsojia. Taas positiivisia asioita - onneksi ostin niitä halvimpia järvipalloja!
Taas pieni parinsadan metrin siirtymä jalkakäytäviä pitkin viimeiseen lokaatioon. Loput kolme väylää sijaitsevat klubin edessä, vastakkaisella puolella tietä. 16, 17 ja 18, yhteismitaltaan 168 metriä on nopeasti pelattu. Viimeisen väylän viheriöllä teen birdien, tosin pelipalloja oli kolme yhden sijaan. Onnittelen itseäni hyvin pidetyistä hermoista ja raahustan klubille.
Klubin terassilla aloitan kaivelemaan lompakkoa bägistä, kaksi kertaa kaikki taskut läpikäytyäni olen jo varma, että rahapussi on jäänyt toimistoon. Päätän vielä kerran tarkastaa (nyt rauhallisesti) kaikki taskut. Lompuuki löytyy viimeisestä taskusta, juuri sieltä missä sen pitkin olla. Helpotus on suuri! Nyt vain tilaamaan taksia.
Mukavaahan BilBilissä oli pelata, näin jälkeenpäin ajateltuna. On tosi vaikea muistella niitä tolkuttoman huonoja lyöntejä, sillä olihan seassa muutama oikein hyväkin kolautus! Nyt kun vielä muistaisi käydä palauttamassa sen porttien avaamiseen lunastetun pantillisen kulkukortin...
Risut ja ruusut
Helmikuussa 2024 väylänurmi ja griinit olivat heikossa kunnossa. Olisin toivonut vähän pitempiä väyliä lisää. Tosin juuri 45-85 metrin lyöntiharjoitteluun kenttä on mitä mainion. Hyvä asiakaspalvelu englanniksi ja espanjaksi (ainakin). Väylien opastetauluissa paranneltavaa.
https://www.bilbilhouse.com/golf
+34 951 295 287
reservas@bilbilhouse.com
Osoite:
Avenida de Cibeles s/n, Urbanización Arenal Golf, 29631 Benalmádena, (MÁLAGA), España
Aukioloajat:
ma-pe 9:00h-22:00h,
Avenida de Cibeles s/n, Urbanización Arenal Golf, 29631 Benalmádena, (MÁLAGA), España
Aukioloajat:
ma-pe 9:00h-22:00h,
viikoloppuisin ja pyhinä 9:00h - 16.00h
Cafetería:
Syksy-talvi ma-su 8:00h - 22:00h
Kevät-kesä ma-su 8:00h - 00:00h
Cafetería:
Syksy-talvi ma-su 8:00h - 22:00h
Kevät-kesä ma-su 8:00h - 00:00h
Elämää pallon ympärillä, Golfcrackers Vesa Airio
https://golfcrackers.blogspot.fi
https://golfcrackers.blogspot.fi
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti