tiistai 23. toukokuuta 2017

Liian hidas golf kierros?


Olin juuri pelaamassa kotikentälläni Nokian River Golfin Rock -kentällä parin hyvän kaverini ja kolmannen entuudestaan meille tuntemattoman saman seuran jäsenen kanssa.
Heti ensimmäiseltä tiiltä lähtien huomasimme tämän kaverin melkoisen huolellisen valmistautumisen jokaiseen lyöntiinsä, arvioisin hänen käyttäneen triplasti tavanomaista pitemmän ajan jokaiseen lyöntiin.

Kuva: Nokia River Golfin nettisivuilta

Homma kostautui jo kolmannelle greenille saapuessamme, seuraava väylä tyhjeni ja neljännelle tiille tullessamme edellä lähtenyt ryhmä oli jo poistumassa seuraavan par vitosen greeniltä.
Tässä vaiheessa koimme velvollisuudeksemme nopeuttaa oman porukkamme ja kolmannen kaverin peliä.

Vaikka onnistuimmekin hieman lisäämään ryhmämme vauhtia, jäimme silti lisää edellä kulkevista ryhmistä. Rock kentän sisään-väylät ovat avointa maastoa jossa kaikki ryhmät näkevät helposti toisensa ja pelirytmiä voi seurata yhtä hyvin edellä, kuin myös takana tulijoiden osalta.

Kahdeksannelle greenille päästyämme takanamme pari väylää tulevan kaksikon toinen pelaaja ilmeisesti kyllästyi jonottamaan ja ilmoitti meille suureen ääneen mielipiteensä pelirytmistämme. Olin lähimpänä reklamoitsijaa ja ryhmän alimmalla tasoituksella vastuussakin etenemisestämme, ilmoitin henkilölle että olemme tietoisia hitaudestamme ja yritämme parantaa peliämme. 

Tästä huolimatta kaveri tuli mielestäni uhkaavasti eteeni vaatimaan lisää selvennystä tilanteeseen, kerroin olevani pahoillani ja että yritän edesauttaa pelin sujumista parhaani mukaan. Kaveri suuttui lisää jolloin koin velvollisuudekseni myös hieman puolustaa ryhmäämme, katsoin meidän olevan noin viisi-kymmenen minuuttia (olettamastani kahden tunnin) yhdeksän reiän tavoiteajasta perässä. Tämäkään ei kelvannut reklamoitsijalle vaan hän tokaisi minulle että "missä niin lukee?"

Hidastelu on mielestäni golf-kentällä erittäin ikävää ja oma pelini kärsii varsinkin siitä jos huomaan muiden joutuvan odottamaan oman ryhmämme etenemistä, asioita voi kuitenkin tarkastella toisestakin kulmasta...

Alla tekstikaappaus Nokia River Golfin peliohjeista.

Aikataulu
• Pelaajien toivotaan noudattavan kentän peliaikataulua, mikä on 9-reiällä 2.15 ja koko kierroksella 4.30.
• Ryhmässä alhaisimmalla tasoituksella pelaava vastaa ryhmän aikataulun noudattamisesta.
• Koita pysytellä edelle menevän ryhmän vauhdissa.

Olimme lopulta täysin aikataulussa kahdeksannella greenillä ja yhdeksänneltä viheriöltä poistuimme lopulta jokusen minuutin etuajassa. Edellä kulkevat ryhmät lähtivät ykköseltä reilusti etuajassa, joten heidän saavuttamisensa vaikeutui siitäkin syystä.

Toisaalta peliohjeissa sanotaan että edellä kulkevan ryhmän vauhdissa tulisi pysytellä...

Tiedän, että pelinopeus on asia joka jakaa mielipiteitä. Olen myös sitä mieltä että hidastelusta tulee huomauttaa pelikavereita, mutta miten lopulta ryhmän alhaisimman tasoituksen omaava voi vastata ryhmän vauhdista muuten kuin huomauttamalla?

Lopuksi kinkkinen kysymys kaikille - voiko hyvällä omallatunnolla pelata peliohjeen aikataulun mukaan vai onko tärkeämpää pysytellä "jonon" vauhdissa?

Hyväntuulisia pelejä kaikille - toivoo Vesku