torstai 8. helmikuuta 2024

Benalmadena Golf. Par 3, yhdeksän reikää.

Apu kelpaa, ja nainen jää nuljuttelemaan koukkua irti housuistani. "Nothing personal" hän vinkkaa minulle silmää touhutessaan etumukseni parissa

Kentän sijainti on mainio Aurinkorannikon Benalmadessa Torrequebradan urbanisaation kohdalla ja AP-7 moottoritien rannan puolella. Ihan ensimmäisenä parkkialueen jälkeen näkyy kaksikerroksinen range. Rangen sijainnista annan mielelläni pisteitä. 

Hyvä kaksikerroksinen harjoituskenttä

Henkilökohtaisuuksia

Tiiaikaa minulla ei olekaan valmiina, jäänpä siis rangelle lyömään muutaman pallon. Helpommin sanottu kuin tehty, kantobägin jokin hihnaston koukku on takertunut golfhousujeni etutaskun reunaan. Sadattelen mielessäni outoa sattumusta. Koukku istuu tiukassa, joudun siirtymään läheisille portaikoille irrottelemaan bägiä itsestäni. Paikalle sattuu kauniimman sukupuolen edustaja joka tiedustelee mahdollista avun tarvettani. Apu kelpaa, ja nainen jää nuljuttelemaan koukkua irti housuistani. "Nothing personal" hän vinkkaa minulle silmää touhutessaan etumukseni parissa. Pienen aherruksen jälkeen olen taas vapaa. Suuret kiitokset tuntemattomaksi jääneelle auttajalleni!

Rangen pallokone on vähän surullisen näköisessä kunnossa, ohjeitakaan ei ole. Laite kutsuu syöttämään euron kolikoita tutun näköiseen raha-aukkoonsa. Ilokseni ensimmäinen kolikko tuottaa koriin parikymmentä kellertävää etäisesti golfpalloa muistuttavaa multaista murkulaa.

Ravintola ykköstiiltä katsottuna

Heti rangen vieressä olevan rakennuksen toisessa kerroksessa näyttää olevan ravintola. Ikkunoista tirkistelemällä paljastuu pohjakerroksesta golfvälinemyymälä. Rohkaistun astumaan sisään. Tottahan sieltä löytyy toimisto, sekä ystävällinen ja hyvin englanninkielentaitoinen caddiemasterkin. Toinen piste helppoudesta. Päätän ottaa trolleyn, kolme euroa lisämaksua, kiitos.

Lisää pisteitä ykkösväylän helposta sijainnista ravintolan edessä! Yksi piste pois vuokratrolleyn irrtotettavasta vetokahvasta jonka lukitusmekanismi ei toimi. No, voihan vinkuvia ja rahisevia kärryjä myös työntää..

Alkupään maisemia


Ykkösväylä on lyhyt, todella lyhyt, 78 metriä. Mutta seuraava väylä numero kaksi on vain 46 metriä! Eihän nämä mitään yllätyksiä olleet, tarkastin tietysti kentän tiedot heidän kotisivuiltaan (vain espanjankieliset) http://www.benalmadenagolf.com/ Ykköstiillä seuraani liittyy toinen pelaaja. Esittelyjen jälkeen vaihdetaan Raimon kanssa englanti tutumpaan suomenkieleen.

Hyvin oli talvehtinut erikoinen soketin ja topin risteytys viime syksyn viimeisen pelini jälkeen! Palloni päätyy muutaman kymmenen metrin seikkailujen jälkeen greenibunkkerin viereen, josta pääsen esittelemään lisää osaamistani tutun ja turvallisen duffin muodossa. No, pallo päätyi kuitenkin greenille. Viheriö osoittautuu liukkaamaksi kuin miltä se näyttää. Varsinaista ruohoa puttialustalla on harvakseltaan, mutta se on sitten sitäkin lyhyempää. Kahdella putilla ja yhdellä annetulla jatkoon!

Seuraava tiiboxi pääsee yllättämään läheisyydellään. Onneksi Raimo on pelannut kentän kertaalleen, ja tietää mihin suunnistetaan. Pelaajia on yllättävän paljon pienelle alueelle rakennetulla kumpuisella kentällä, etenemme siitä huolimatta rivakkaa vauhtia. Viidennellä väylällä Raimo opastaa pitämään tauon, sillä edellämenijät joutuvat odottamaan greenin laidassa heitä edeltävien lyöntejä (väylät 5. ja 6. risteävät). Lammen yli lyönti jännittää, ja onnistun hävittämään palloni viheriön takana nousevaan rinteeseen.

Väylä 8 on kentän pisin, noin 100 m
Anteeksiantamaton virhe

Kahdeksas väylä on satametrisenä kentän pisin. Väylän ja greenin välissä on pieni rotko, jossa on runsaasti pallojen etsintää estävää kasvillisuutta. Viheriön alue on melko pieni, vasemmalla puolella on oja sekä kaikenlaisia etelän kasveja. Viheriön takana on pieni lampi ja isoja palmupuita. Odottelemme edellä pelaavien poistumista viheriön takaa. Lopulta saamme heiltä selkeän merkin avauksellemme. Lyöntini vaikuttaa oikean mittaiselta, mutta sijoittuu hieman greenin vasemmalle puolelle, edessä olevien palmujen katveeseen. Raimon mielestä palloni saattoi mennä ojaan, jatkolyönti siis mahdollisesti sivuvesisäännön mukaan. Viheriölle astellessamme yksi edellisen ryhmän jäsenistä suunnistaa luoksemme. Rouva kertoo heikolla englannilla lyöntini osuneen hänen miehensä päähän! Mieheltä norui vähän verta otsalla, mutta onneksi hän muuten näytti olevan kunnossa. Järkyttyneenä pahoittelin osumaa. Mies ryhmineen ei kuitenkaan syyttänyt minua tapahtuneesta. Tuli ikävällä tavalla selväksi miten tärkeää on fore -huuto, jos vähänkin epäilee pallon päätyvän jonnekin muualle kuin tähdättyyn kohteeseen.

Kolhittu mies seurueineen jätti luonnollisesti viimeisen väylän pelaamatta. Heitä edeltävät pelaajat olivat nähneet tilanteen, ja hekin kävivät juttelemassa kanssamme. Heidän mukaansa pallo oli osunut ensin palmun oksiin ja siitä sitten mieheen. Komppaan näitä jälkimmäisiä, sillä mielestäni sadan metrin suora lyönti päähän voisi aiheuttaa vielä isomman ja ikävämmän vamman. Näiden silminnäkijöiden mukaan mies olisi poistunut suojastaan katsomaan tekemisiämme. Niin tai näin, mutta erittäin ikävä sattuma. Näin kolhitun miehen vielä klubilla, hän vakuutti olevansa ihan kunnossa eikä hänellä ollut minulle mitään vaateita. Kättelyjen jälkeen poistuimme molemmat tahoillemme.

Yhdeksännestä väylästä minulla ei ole oikein muistikuvaa. Lyhyt sekin oli.

Huom! Päivitys 31.3.2024: (Toisella käyntikerrallani huomasin yhdeksännen väylän siirtymiseen tarkoitetun turvallisen polun. Jostain syystä pelaajat pääosin suosivat vaarallista ja suoraa kulkua kahdeksannen väylän greenin takaa).

Golf-fasiliteetit

  • 9 -reikäinen par 3 -kenttä
  • Iso harjoitusputtiviheriö, vieressä lyhyt chippialue ja harjoitusbunkkeri. Lähipelialueen maksu on kolme euroa. Vain omien pallojen käyttö sallittu.
  • Auton parkkeeraus omalle isolle parkkialueelle
  • Kahvio-ravintola, jolla kaksi terassia
  • Driving range. 150 metrin merkiltä alkava jyrkkä rinne mahdollistaa pitkien mailojen käytön
  • Toimisto/myymälä, rajoitettu valikoima golf-tarvikkeita
Ruusuja ja risuja:
Hyvä parkkialue. Harjoituskenttä heti parkkialueen vieressä. Toimisto harjoitusalueen kyljessä. Ykköstiille toimistolta vain parikymmentä metriä. Välien ja greenien ruoho heikkolaatuista (käyntihetkellä vesipula Andaluciassa). Lyhyet ja osin risteävät radat. Nettisivuilta hieman haastavaa löytää perusasioita. Ystävällinen palvelu.

Benalmádena Golf

Av. Arroyo Hondo
29639 Benalmádena
Málaga


Caddiemaster:
+34 637 504 858 
info@benalmadenagolf.com
Pelimaksu (9 reikää) 18 €
Trolley 3 €

Ravintola:
reservas@restauranteterra.es
Ravintolan aukiolot tiistai-sunnuntai
12:00 – 17:00
20:00 – 00:00

Pysäköinti:
Oma parkkialue, 09-21

Elämää pallon ympärillä, Golfcrackers Vesa Airio
https://golfcrackers.blogspot.fi
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti