sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Whiskey & Golf, Scotland part II

Nairnista St. Andrewhin, Skotlantia aidoimmillaan


Kenttä oli miltä näyttikin, aito links upeissa merenrantamaisemissa.


24.6.2018. Edellisen illan pelkokuvat haihtuivat aamulla, kun sain varmistettua tilaamani kaksi tila-autoa Avisin tiskiltä. Tosin pienet torut tuli kaupan päälle väärästä hakupäivästä. Iloinen suomalaisryhmä golfareita tupsahti myös ajallaan Edinburghin lentoaseman tuloporteille.

The best golf hotel in area Nairn
Invernairne Hotel, Nairn. Se kunnollisen kokoinen tila-automme kuvassa toinen oikealta

Kaikki ei sitten sujunutkaan kuin Stromsössä - valitsemani kulkuvälineet olivat auttamattomasti liian pieniä bägeille ja muille matkatavaroille! Juoksin sitten äkkiä takaisin vuokraamoon ja sain kuin sainkin vaihdettua toisen autoistamme kunnollisen kokoiseen tila-autoon.

Taas ajettiin loputtomien liikenneympyröiden kautta Queensferryn silloille, lahden ylityksen jälkeen matka tasoittui M90 moottoritien oikoessa mutkia ja kukkuloita kohden päivän targettiamme Nairnia.

Matkan varrella ehdimme ihailemaan kilttimaan erikoista luontoa, vihreitä kumpuja, kukkuloita, viimein vuoria joiden huippuja osin vielä talven lumi peitti. James Bondin Skyfall elokuvastakin tuttu ylämaa (Highland) ihmetytti karulla autiudellaan. Tosin erikoiselta tuntui huoltoasemienkin puute parinsadan kilometrin siirtymällämme.

Golfia Nairn Dunbar Golf kentällä
Nairn Dunbar GC. Piikkipensaita riitti jokaiselle kokemallemme kentälle

Hotel Invernairne Nairnissa oli iloinen yllätys. Nuoren perheen hyvällä maulla kunnostama hotelli Pohjanmeren rannalla oli jopa parempi kuin nettisivuilla luvattiin. Majoituimme nopsasti, ja ehdimme vielä ensimmäisen kentän klubille evästämään ennen avauslyöntejä.

Nairn Dunbar GC osoittautui erittäin hyväksi tulopäivän valinnaksi. Lentämisestä ja ajomatkasta kankeat jäsenemme kiittivät kentän väljistä ja helpohkoista väylistä. Ennakko-odotusten mukaan merituuli oli osa peliä, sekin näyttäytyi tosin vain kohtuullisissa määrin pelimme ajan.

Väylien välissä kiemurtelevat keltakukkaiset okapensaat tulivat vähän liiankin tutuiksi. Tulevina päivinä saimme huomata saman pensaston levittäytyneen kaikille pelaamillemme kentille.

Upea väylä Nairn Dunbar Golf
The Nairn GC

 Hyvin nukutun yön jälkeen ja huolimatta edellisen illan saapumisjuhlallisuuksista, olimme kaikki valmiita seuraavan päivän koitoksiin. Peliaika oli valittu strategisesti vasta iltapäivälle, silti aamupalalle tupsahteli pelimiehiä heti höyryävien patojen auettua. 

Aamupäivälle jäi myös mukavasti aikaa viehättävään Nairnin kylään tutustumiseen. Skotlannissa on yksi muoti yli muiden talonrakennuksessa, harmaa kivi rakennusaineena. Lähes kaikki asunnot Edinburghista Nairniin edustivat tätä hillittyä harmautta, pienenä poikkeuksena näimme jonkin verran ruskean sävytteisiä kivitaloja. Ilmeisesti luonnonvalinta näissä tuulisissa ja koleissa olosuhteissa.

Sääsuoja Nairn Dunbar kentällä Skotlannissa
The Nairn GC. Taukotupia oli vähän kaikilla kentillä, sää voi olla kamala ja neljän tuulen kopista löytyy aina suoja joltain nurkalta

The Nairn GC:n odotusarvo oli jo hieman korkeammalla pelikokemuksen suhteen. Klubitalo olikin heti asteen verran hienostuneempi. Kenttä rajoittui mereen, kuten edellisenäkin päivänä, mutta nyt vaihtelua peliin toivat hienoiset korkeuserot joillakin väylillä. Pelialusta oli erittäin hyvässä kunnossa, miellyttävä kenttä kaiken kaikkiaan.

Moray Golf Club meren rannassa, Skotlanti
Moray GC, Lossiemouth

The Nairn jäi taakse, tosin autokuntamme jäi vielä illastamaan paikalliseen ravintolaan.  Merinäköala ei valitettavasti auttanut, ja “Bandstand Bar & Restaurant” jäi mieleen lähinnä mukavasta ilmapiiristä, mutta vähemmän kiinnostavasta ruokapuolesta.

Moray Golf Clubin väylä 18
Moray GC, Lossiemouth. Tyypilliset harmaakivitalot taustalla

Illan tullen karautimme muutaman kymmenen mailin päässä odottelevaan Lossiemouthin kylään. Hotel Lossiemouth sai kymmenen pistettä sijainnistaan vastapäätä Moray Golf Clubia. Seuraavan päivän siirtymä aamupalalta kentälle sujuikin sitten rantakadun ylittämällä. 

Hotellin erikoisuutena voisi mainita jämäkän henkilökunnan. Aamupalalla saimme odotella, että kaikki eväät oli kannettu tarjoilupöytään, sitä ennen ei tarvinnut mennä pöydästä nirppimään. Skottilainen luonne onkin varsin suora ja välitön. Siitä saimme reissun aikana huomata moniakin yhtäläisyyksiä suomalaisuuden "parhaiden" puolien kanssa.
Moray Golfin viimeinen viheriö
Moray GC, Lossiemouth

Moray GC innosti kaikkia seurueemme jäseniä. Jo näkymät hotellin pihasta pistivät parkkiintuneemmatkin golfbongarit hymyilemään. Kenttä oli miltä näyttikin, fantastinen kokemus, aito links upeissa merenrantamaisemissa.

Viskin haistelua Moray Distillery, Skotlanti
Moray Distillery, Elgin. Viskin haistelua

Moray GC:n jälkeen suorimme Elginin kylään tutustumaan tunnettuun viskitislaamoon. Moray Distillery tarjosi meille upean kokemuksen tehdaskierroksineen ja uskomattoman varaston tutustumisen myötä. Lopuksi pääsimme tietenkin vielä maistelemaan tuotannon erilaisia antimia, ja se oli sitten oma luku sinänsä! Lossiemouthissa vietimme kaksi yötä. 

Olimme varanneet vielä seuraavalle päivälle toisenkin tislaamon käyntimme kohteeksi. Ikävä kyllä myöhästyimme tarkasta sovitusta ajasta hieman ja menetimme mahdollisuutemme kierrokseen. Korvaava kierros olisi järjestynyt tunnin päästä mutta tylyn vastaanoton vuoksi äänestimme jaloillamme.

Oikea Links kenttä, Royal Aberdeen, Skotlanti
Royal Aberdeen GC, Balgownie Course
 
Kahden Lossiemouthissa vietetyn rauhallisen yön jälkeen suunnistimme itärannikolle vähän isompaan Aberdeenin kaupunkiin. Siellä sijaitseva Royal Aberdeen GC on maailman kuudenneksi vanhin golfklubi. 

Ennakkoon olimme saaneet klubilta tarkkoja käyttäytymiseen liittyviä säännöstöjä huomioon otettavaksemme. Klubilla ja sen ympäristössä puhuminen matkapuhelimiin oli kielletty (paitsi ulkona, niille osoitetulla paikalla), pitkät lahkeet, solmio, pikkutakki.. 

Pynttäydyimme kuuliaisesti ohjeiden mukaan, paikan päällä oli kuitenkin ihan rento meininki ja meille kerrottiin, että tiukat säännöt on voimassa vain viikonloppuisin. No, ihan mukava sitä on joskus siistimmissäkin kulkea.

Royal Aberdeen Balgownie kenttä
Royal Aberdeen GC, Balgownie Course. Klubitalo ja Pro shop

Monella klubilla oli kuitenkin otettava huomioon sääntö, joka kieltää golfkenkien käytön ravintolassa, joka olikin ihan ymmärrettävää.

Nyt olikin tuulta pelissä, lisäksi päivä oli pilvinen ja vähän koleakin. Harmittelin miten olinkaan saattanut jättää pitkät kalsarit kotiin, mutta sitten ratkaisin ongelman käytännöllisesti jättämällä kanttihousut tuulenpitävien golfhousujen alle. Eipä ollut kylmä enää! 

Royal Aberdeen oli iästään huolimatta moderni kenttä. Toki täälläkin oli tehty paljon väyläuudistuksia aikain saatossa, vanhan kentän henki eli voimakkaana tällä linksien linksillä.
St. Andrews Links, Jubilee Course

Aberdeenissa yövyttiin. Jotain hässäkkää majoittajalla oli päivänselvien Booking.com kautta tekemiemme varausten kanssa ja muutama henkilö meidän porukastamme jaettiin läheiseen huoneistohotelliin. 

Aamuvarhain pääsimme jatkamaan matkaa kohti pyhättöä, St. Andrews maalina. Old Course olisi ollut tietenkin hieno pelata ihan kokemuksena, mutta varaukset sinne (hotellipakettina) olisi pitänyt tehdä jo vuotta aiemmin. 

Jouduimme siis "tyytymään" Jubilee Courseen, joka ei ollut ollenkaan huono valinta. Jubileen väylät olivat mielenkiintoisia, osa armahtavia "rännejä", jokunen taas haastavan pitkiä. Kenttä oli hyvässä kunnossa.

St. Andrews Links, Jubilee Course

St. Andrews Links, Jubilee Course

St. Andrews Links, Jubilee Course

St. Andrews Links

St. Andrewsin kenttäympäristö, Pro Shop ja Old Course Restaurant, tulivat vielä pelin jälkeen tutuiksi. Syötyämme hyvin kurvailimme pimeän tullen uuteen majoituspaikkaamme suunnittelemaan seuraavan vapaapäivän viettoa. Yhteisenä päätöksenä ilman eriäviä mielipiteitä päätimme jatkaa sitä mitä olimme tänne tulleet tekemäänkin, eli golfin pelaamista. Kentäksi valittiin "kotimatkan" varrella sijaitseva Leven Links.

Bonuskenttä Leven Links. On tilaa draivata (jos ei pelkää piikkipensaita)
 
Mielenkiintoinen kenttä olikin tuo Leven Links. Bunkkereita ja vettä oli aika vähän, tilaa pallonlyömiseen melko paljon. Peli on kuitenkin aina haastavaa, ja täälläkin tuulella oli oma osuutensa tuloksen teossa.

Leven Links 18. viheriö

Matka oli erittäin onnistunut, alun pienistä autonvuokraukseen liittyvästä haparoinnista huolimatta. Skotlanti on tunnettu raikkaista tuulistaan ja toisaalta kokemuksemme mukaan karuista mutta lämminhenkisistä asukkaistaan. Matkan järjesti valmismatkatoimisto Tres Hombres, www.treshombres.fi ja ensi vuonna uudestaan!

Kiitos kaikille matkaan osallistuneille!

Elämää pallon ympärillä, Golfcrackers Vesa Airio
https://golfcrackers.blogspot.fi
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit


lauantai 23. kesäkuuta 2018

Whiskey & Golf, Skotlanti

Viskiä ja Golfia skotlantilaisittain


Tuhannen liikenneympyrän kautta kohti golfin pyhättöä, St. Andrewta.


23.6.2018. Aamulento Helsinki-Vantaalta Skotlannin Edinburghiin sujui helposti ja nopsasti Embraer ERJ-190 koneella. Perillä lentoasemalla jonottelin sitten puolisen tuntia Avisin autovuokraukseen. Miksi pikku volkkarin vuorokausivuokra on yli kaksisataa? Nielen kiukkuni ja otan auton, vaikka viereisiltä vuokraamoilta koslan saisi todennäköisesti paljon halvemmalla.

St. Andrewsissa golfkauppoja löytyy myös keskeltä kylää

Vasemmankätinen liikenne yhdistettynä manuaalivaihteisen auton "väärällä" puolella istumiseen tuntuu aluksi hämmentävältä. Olen kyllä ennenkin sompaillut maissa, joissa liikennekulttuuri on uppiniskaisesti säilytetty muun maailman vallitsevan käytännön vastaisena. Silti joka kerta homma aiheuttaa kaaoksen kahden aivosoluni kesken.

Selviän kunnialla tuhannen liikenneympyrän kautta selvemmille vesille, ja kohti golfin pyhättöä, St. Andrewta. Matkalla ylitän upean sillan eteläisen ja pohjoisen Queensferryn kohdalla. Näkymät sillan kannelta ovat päätähuimaavat. 

Kokonaista kolme siltaa ylittää täällä Pohjanmeren lahden, pisin niistä on kokonaisuudessaan 2,7 kilometria pitkä. Myöhemmin luin Wikipediasta sen pitävän yhä maailmanennätystä kolmen pyloniparin vaijerijännitteisten siltojen sarjassa! 

Siinä se nyt sitten siintää - St.Andrews Old Course!

Kumpuja ja lampaita laskeskelematta köröttelen mutkaisia ja kapeita polkuja lopun matkaa St. Andrewsiin. Ajelen ihan reipasta vauhtia mielestäni, mutta aina välillä joku "colinmcrae"-tyyppinen kaahailija vilahtaa ohitseni. 

St. Andrewn kylä on äkkiä kieputeltu ympäri ja jään nauttimaan pubilounaan keskustan vilkkaan kadun varteen. Tilaan tarjoilijan suosittelemaa pataa - ihan hyvää, ilmeisesti sisälmyksiä paikalliseen tapaan!

Lounaan pureskeltuani ajelen muutamat sadat metrit jo tullessani bongaamaani golfin pyhimpään. Auton saa näppärästi parkkiin aivan 18. väylän vierellä kulkevalle kujalle. Suomessa tien ja väylän väliin olisi satavarmasti rakennettu korkea verkkoaita, mutta täällä ei olla yhtä vainoharhaisia. 

18. ja 1. väylä yhtyvät saumattomasti, ja niiden avauslyönnit voi tehdä yhtäaikaisesti, mutta lähestymislyönneille pitää katsoa lyöntijärjestys palloille saavuttaessa. Väylät ovat kapeita, 18. boxissa varmasti slaissarilla puntti tutisee oikealle jäävän kujan, autojen, ihmisten ja talojen ollessa oikeasti vaarassa.

Puolisen tuntia jaksan kökötellä volkkariin nojaillen, ja eikös muutama pallo tullutkin kujalle. Onneksi en saanut osumaa, toisaalta forehuutojakaan ei kuulunut...
Kiertelin vielä tärkeimmät paikat, lähettäjän koppi ykkösen tiiboksin lähellä, klubitalo, harjoitusviheriö. Siinäpä se, sitten vaan takaisinpäin, reilu sata kilometriä hotellille.

Edinburgh

Puhelimen navigaattorilla suunnistus onnistuu helposti myös keskellä suurkaupunkia. Helpointa on ajella muiden perässä, välillä taas adredaniilia nousee pintaan, kun joutuu jonon ensimmäisenä kääntymään uppo-ouduille kujille. Lopulta hotelli löytyy ja pienellä pyörittelemisellä saan vielä autonikin sille osoitettuun parkkiin, Omni -Kauppakeskuksen halliin.

Ilta hurahtaa nopeasti seuraavien päivien reittejä ja golfklubeja selvitellessäni. Huominen tuo tulleessaan myös ison ryhmän pelaajia Suomesta, matkanjohtajana haluan, että kaikki mahdolliset detaljit ovat niin kunnossa.

Matka alkaa huomenna!




lauantai 5. toukokuuta 2018

Cabopino Golf. Marbella, Costa del Sol

Cabopino Golf hurmaa avarilla maisemillaan


3. väylä. Savun hälvettyä näpäytämme kakkossyötöt pelipaikoille, ja laskeudumme alas laaksoon virittelemään mahdollisen tuplabogeyn pelastamista.


Maaliskuun ensimmäiset pelit pelattiin unohtumattoman kauniilla Capobino Golfilla, joka sijaitsee lähellä Marbellaa. Kuskimme oli kellontarkasti hotellimme Las Rampasin edessä odottelemassa, kun yksi toisensa jälkeen raahauduimme kulkuneuvolle. Yölento ja pikku valvomiset siihen päälle olivat tehneet tehtäviään, unihiekkaa varisi vielä vähän auton penkeille, kun suomipojat pääsivät lopulta matkaan.

Fuengirolan keskustasta on vain lyhyt luikaus Marbellan liepeillä sijaitsevalle Capobinolle. Klubille tullaan tyypillisesti tuhannen mutkan ja ympyrän kautta, pieni klubitalo sijaitsee rinteessä aivan henkeäsalpaavien golfmaisemien äärellä. Kenttä on todella kaunis, ravintolan terassilta saa hyvän yleiskuvan alhaalle laaksoon levittäytyvästä peliareenasta. Meri kimmeltelee vähän kauempana ja aurinko yrittää sekin parhaansa tunkeutuakseen säteillään läpi paksujen pilvien. Näin alkaa odotettu pääsiäisen golfreissumme.

Juhon tyylinäyte. Ykkösväylä on lyhyt par 4, merta näkyvissä!

Porukalla on hyvä fiilis, mutta kavereillani svingi on talvehtinut jo monta kuukautta ennen Cabopinolle saapumista. Jännitys kohoaa ykköstiille mentäessä, ja arvuuttelu svingin talvehtimisesta käy kuumana porukan kesken. Ykkönen on leveä kuin lentokenttä, siitä huolimatta päätämme herra Mulliganin säännön käyttämisestä avauksessa.

Paistaahan se aurinko vihdoin!

Mulliganit tulivatkin tosi tarpeeseen! Avajaisten jälkeen pallojamme löytyi bunkkereiden lisäksi vasemmalla sijaitsevan lähettäjän kopin pihalta. Peli saatiin kuitenkin käyntiin ilman ihmisuhreja.

Pientä jonon muodostusta heti alkumetreillä

Kolmannelle tiiboksille tullessamme törmäsimme ensimmäisenä buggyjen jonoon, peräti kaksi ryhmää oli ennen meitä vielä odottelemassa lyöntivuoroaan! Syy jonotteluun selvisi kurkkaamalla alas laaksoon, lyhyt par 4 väylä houkuttelee lyömään pitkiä avauksia. Laskeutumisalueen molemmin puolin kohoavat rinteet taas pitävät huolen golfturistien palloista.

Syyllistyimme mekin pommittamaan mainittuja rinteitä ykköstykeillä. Savun hälvettyä näpäytimme kakkossyötöt pelipaikoille ja luimuilimme alas laaksoon virittelemään mahdollisen tuplabogeyn pelastamista.

Pakollinen golfie


Väylä 3, kaikki paukut peliin 

Väylä 10. Stanssista huolimatta Niko tietää mitä tekee...

Kymppiväylä pelataan pitkään alamäkeen. Väylä on aika kapea ja pitkälyöntisillä pelaajilla on suuri mahdollisuus losauttaa avauksensa seuraavan 11. väylän tiiboksille. Toisaalta kauniilla fadella tai upealla ja hallitulla slaissilla takamatkan avauksesta saa hyvän mielen.

Huikeita greenejä Cabopinolla

Pääsiäisen ensimmäinen peli saatiin pakettiin vielä ennen pimeän tuloa. Jälkipelitkin ehdittiin pelaamaan klubin upealla terassilla, Espanjan himmenevää iltaa ihastellen. Eikä ne perinteiset "punaisten teen kaljatkaan" kovin katkerilta maistuneet!

Arviointi

Varaaminen ja maksaminen: 
Varauksen voi tehdä klubin omilla sivuilla varauskalenterista: https://cabopino.golfmanager.com/consumer/ebookings Tällä kertaa käytimme kuitenkin mainiota Par1 Servicen palveluita, joten minulla ei ole kerrottavaa varauskalenterin toimivuudesta ja luotettavuudesta.
Par1 Servicen peliliput otettiin vastaan tottuneesti ja ilman kysymyksiä.
Päivitys 01/2026: varauskalenterin mukaan normaalihinta 75 € sisältäen jaetun buggyn. Exclusive offer samaan aikaan -9%.

Palvelut paikan päällä: 
Parkkis on klubitalon edessä. Proshopista löytyy tarpeelliset välineet ja tarvikkeet. Ravintolasta pientä purtavaa ja isompaakin vatsan täytettä.

Ruusuja:
Kuvankaunis ja erittäin hyvin hoidettu kenttä. Hyvät opasteet teeboxeille. Mukava henkilökunta, leppoisa tunnelma.

Risuja:
Paikallisen tavan mukaan perille löytämiseen tulee varata muutama ylimääräinen minuutti, tienvarsien opasteita saisi olla tiuhemmassa.

Kentän pituudet metreinä:
Valkoinen -
Keltainen 5194
Sininen -
Punainen 4640

Par 71, 18 reikää

Scorecard:
https://skypro.skygolf.com/courses/course/26806/Cabopino_Golf.html?tab=scorecard&#Scorecard

Yhteystiedot
Address: Urbanización Artola s/n 29604 Marbella
E-Mail: reservas@cabopinogolfmarbella.com
Web: http://www.cabopinogolfmarbella.com/en/ 
Phone: +34 951 607 004




Pure Golf, Golfcrackers Vesa Airio
https://golfcrackers.blogspot.fi
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit



lauantai 7. huhtikuuta 2018

Par1 Service. Fuengirola, Costa del Sol

Helppoa Golf-lomailua Costa del Solilla, Par1 Service


Pelivaraukset, kuljetukset ja majoittumiset sujuivat kuin oluen laskeminen espanjalaiselta baarimikolta


7.4.2018. Enpäs malttanut jäädä kinosten keskelle kun pelikaverit ilmoittivat Pääsiäisen sopivan heille golfailuun Costa del Golfilla. Kiireen vilkkaa sitten metsästettiin edullisimmat lennot, ja ryhdyttiin arpomaan mille kentille muutaman päivän pikareissumme suuntautuisi.

Sain joukkueen nestorina kunnian valita kentät, lisäksi vastuulleni kolahti kuljetusten suunnittelu ja majoituksen järjestely. Yksin ja kaksin Aurinkorannikkoa kierrellessäni olen tottunut autonvuokraukseen. Tällä kertaa lähtötilanne oli hieman toinen, kun meitä poikia oli neljä innokasta tuupparia. Majoituksessa olen aiemmin suosinut hotelleja, joskus myös yksityismajoitus Airbnb:tä.

Tälläkin reissulla valintojamme ohjasi halu kokea uusia kenttiä, tämä seikka vaikutti myös majoitusvalintaamme. Porukkamme ikähaitari oli nafti kolmekymppisestä - edustamaani "vähän varttuneempi" -osastoon, näillä algoritmeilla päädyimme kokeilemaan keskusta-asumisen etuja Fuengirolaan ja Las Rampas Hotelliin.


Par1 Servicen päämaja Fuengirolassa Googlen mukaan






















Kenttävalinnat eivät olleet lainkaan helppoja. Ensimmäiseksi halusin tarjota kavereille taattuja elämyksiä, mutta samalla minua houkutti täydentää Costa del Solin kenttäbongaus-projektini luetteloa. Lopulta päädyin ehdottamaan listaa, jolla oli jo minulle entuudestaan tuttujakin peliareenoita. 

Aikaisemmin olen helposti varaillut lähtöaikoja edellisenä iltana, yhdelle hengelle kun löytyy melkein aina mieleinen lähtöaika lähes kaikille kentille. Nyt meitä oli neljä, lisäksi aikataulumme saneli melko tarkkaan mahdollisuudet tii-ajoille.

Tulopäivän kentäksi valitsimme Cabopinon, seuraavaksi La Cala Europan, sitten Mijas Los Olivos ja lähtöpäivälle vielä yhden suosikeistani, Torrequebradan.


Aamupala á la Las Rampas!

Tällä kertaa päädyin kysymään pelivarauksia hyvin tunnetun suomalaisen golf-operaattori Par1 Servicen kautta. Sähköpostiini vastattiin nopeasti ja varaushinnat olivat jopa edullisemmat kuin suoraan kenttien varauskalenterista katsottuina. Niinpä ei ollut mitään estettä tehdä varauksia Par1:n kautta. 

Muutamaa päivää myöhemmin saimme vielä mukavaa postia Par1:n toimistolta - La Cala:n varauksemme hinta oli laskenut kympillä (per henkilö), mukava yllätys ja todella hyvää palvelua Par1:ltä!

Vuokra-auton varaaminen tuotti heti pulmia, sillä Finskin lentomme saapui heti puolenyön jälkeen Malagan kentälle. Muutamia vuokraamoja oli auki, mutta tarjonta oli jostain syystä melko suppeaa, ja tietenkin hinnat oli suolattu "yö-lisillä". 

Kuljetuspulmaan löytyi apu tutusta kaverista, joka lupasi jeesata meitä siirtymisissämme tällä kertaa.

Kuljetukset, hotellit ja pelit alkoi olla paketissa. Pääsiäinen puski päälle kun ahtauduimme Tampereella bäginkuljetusvälineeseeni ja pian oltiinkin jo tutulla Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Laiskanpuoleisina heppuina valitsimme hopalle P2 -parkin talliksi, auto saatiin hyvälle paikalle ja siitä sitten vaan bägit äkkiä räntäsateen alta terminaali kakkoselle. 

Lento sujui mukavasti, tietty pitkäkoipiset pelikaverini vähän kitisivät jalkatilan pienuutta, mutta muuten matka sujui hienosti aina Malagaan saakka. Vihdoin viimein, matkustamisesta turtina, kolmen aikaan aamusta aloimme olla valmiita yöpuulle ja arvaatte varmasti mitä unia nähtiin!

Kuljetukset ja majoittumiset sujuivat lopulta kuin oluen laskeminen espanjalaiselta baarimikolta. Seuraavan päivän aamulla haettiin vielä voucherit Par1 Servicen toimistolta.
Pelaamaan päästiin kitkatta, ja ne koetut kentät voit lukea seuraavista blogeistani. Kiitos, ja hyviä pelejä!

Uneton Andalusiassa

Päivitys 01/2026: Par 1 Golf Servicen toiminta on laajentunut. Golfkenttien varauksien lisäksi palveluvalikoimissa ovat lisäksi: majoitukset, majoitukset, kuljetukset, vuokramailat, vuokra-autot. Myös viikkokilpailut ovat olennainen osa Par 1 Golf Servicen toimintaa.

PAR 1 Golf Service
Avenida Jesús Cautivo 5 (Fuengirola)
GPS: Calle San Pedro 3
29640 Málaga, Espanja
gsm: ( +34) 609 502 148
gsm: ( +34) 635 225 315
fax: ( +34) 952 477 353
par1 [ät] par1golf.com
http://par1golf.com


Pure Golf, Golfcrackers Vesa Airio
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit

torstai 22. maaliskuuta 2018

Alhaurin Golf. Alhaurin, Costa del Sol

Alhaurin Golf by Severiano Ballesteros

Alhaurin Golf lienee käytettyjen pallojen myyjän unelmakenttä.


03/2018. Malagasta Alhaurinin vuoristoiselle alueelle ajelee noin kolmessa vartissa. Google voi antaa kentän sijainniksi myös aivan Malagan kupeessa olevan lähiön, tarkkana siis osoitteen kanssa. 

Varasin kohtuullisesti aikaa matkalle ja ylimääräiset minuutit tulivatkin tarpeeseen, kun viimein pääsin kentän kulmille. Navigaattori ohjasi minut kentän sijaan Alhaurin Golf Hotellille. Tiesin kyllä olevani lähellä, mutta rattia sai vielä pyöritellä tovin vähän "ei-niin-loogisesti" aseteltujen tienviittojen sekamelskassa.

Malesian Jane ykkösellä. Pitkälyöntisen kannattaa yrittää vasemmalla näkyvän kumpareen ja puitten yli, ellei sitten hallitse näyttävää fadea

Auton saa parkkiin takapihan katoksilla varustelluille paikoille, varjopaikka onkin mukavuutta, jota osaa arvostaa vasta istuttuaan tulikuumaan kaaraan jonka ohjauspyöräkin on liian kuuma kosketeltavaksi.

Alhaurinissa pärjää maltillisella pelisuunnitelmalla. Yliluonnollisista pallonlyöntitaidoistakaan ei olisi haittaa!

Olen käynyt kentällä aiemmin, peräti parikin kertaa. Muistini mukaan rotkoja riittää ja siirtymät on pitkiä.

Proshopissa odottaa erittäin ystävällinen henkilökunta ja varaukseni käsitellään nopeasti. Ehdin vielä rangellekin, huolimatta loppumatkan turhista mutkista. Harjoituskenttä on miellyttävästi aivan ykköstiin tuntumassa, sinnekin voi ajaa buggylla vaikka matkaa klubilta on vain lyhyen par kolmosen verran.

Kentän kolmas väylä, par 3, 175 metriä keltaisilta

Klubilla on myös par3 -kenttä. Ensimmäisellä käynnilläni meinasin vahingossa aloittaa kierrokseni par3 -kentällä. Varsinaisen kentän ykkönen sijaitsee kuitenkin muutaman kymmenen metriä tienvartta eteenpäin. Hetken pelkäsin joutuvani pelaamaan yksin, mutta juuri ennen lähtöaikaani paikalle porhalsi malesialainen Jane. 

Lyhyiden esittelyiden jälkeen selvisi, että rouva oli ikäänkuin jäänyt jumiin Andalusiaan, kun hänen miehensä oli joutunut lähtemään pitkälle työmatkalle Aasian suuntaan. No, eipä Aurinkorannikko ole ainakaan mikään maailman huonoin paikka jumiutumiseen. Jane pahoitteli etukäteen olevansa kehno pelaaja, mutta hyvin lensi pallo vaikka pelivuosia oli jo hieman kerääntynytkin hänen hentoon varteensa.

Kaunis puu keskellä väylää, tähän on arvatenkin moni unelma-avaus tyssännyt

Alhaurinin ensimmäisen väylän par 5 griinin, voi pitkälyöntinen pelaaja saavuttaa kahdella päälle. Draivilta vaaditaan silloin pituuden lisäksi tarkkuutta, sillä lyönnin joutuu suuntaamaan etuoikealla kuumottavan harjanteen ja siinä kasvavien puiden yli. Kentän vuoristoisesta luonteesta johtuen buggy on oletusvalinta. Siirtymätkin ovat osin pitkiä ja lisäksi jyrkkiä.

Kolmannen väylän viheriöllä on vaikea pysyä hyvälläkään lyönnillä. Viekas pelikettu saa palkinnon lyödessään viheriön oikeaan laitaan, sillä rinne uittaa pallon helposti hyviin asemiin birdietä varten.

14. Väylä, par3 on 132 metrinen, ja ehkä helpoimpia väyliä koko kentällä

Seve Ballesteros on mainittu kentän suunnittelijaksi. Olen kyllä sitä mieltä, että Seve on ollut vähän pirullisella tuulella väyliä piirrellessään. Kenttä suorastaan nielee palloja. 

Voit lyödä unelmiesi avauksen keskelle väylää ja pallo vierii silti "laidan" yli ammottavaan rotkoon. Monet griinitkin on suunniteltu niin, että heikko lähestyminen johtaa edellä mainittuun katastrofiin.

15. väylä par5. taaksepäin griiniltä katsottuna. Voimakkaitten kallistusten vuoksi hyvä pitkä avaus valuu helposti vasemmalle kanjoniin

Alhaurin Golf lienee käytettyjen pallojen myyjän unelmakenttä. Hirvittävään rotkoon lyötävä 6. väylä on kentän jos ei kuuluisin, niin ainakin näyttävin. Avauslyönnin tulisi kantaa noin 250 metriä, jotta jatkolyönnille jäisi tilaa. Väylä päättyy upealle rotkojen saartamalle viheriölle. Jos et vielä ollut hävittänyt yhtään palloa, niin tällä väylällä siihen on montakin hyvää tilaisuutta.

18. Pitkä ja vähänkään oikealle suuntautunut avaus on menetetty paikallisille vesihiiseille

Maaliskuun lopulla pääsen jahtaamaan muutaman kentän lisää kasvavaan listaani. Tarkoitus olisi ajan myötä pelata ja bloggailla kaikki noin 70 Costa del Solin kenttää.

Arviointi

Varaaminen ja maksaminen: 
Varaus onnistuu netissä klubin oman varausjärjestelmän kautta: 
https://alhaurin.golfmanager.com/consumer/ebookings Huom! Peruminen/varauksen siirtäminen kannattaa tehdä soittamalla, varauksen yhteydessä tulevasta sähköpostiviestistä näet suositellun perumisajan (yleensä kolme päivää).
Hinnoittelu menee kausiluontoisesti kuten muillakin alueen kentillä. Hinnaston mukaan normaalihinta nettiajanvarauksella on 53 e (low season) ja 73 e (high season), riippuen vielä kellonajasta, pelaajamäärästä ja päivästä, myös buggy voi kuulua alennettuun hintaan. Early bird -hinta maaliskuussa 46 e varaus netin kautta 67 euroa.
Päivitys 01/2026: Green fee + buggy 76 € klubin oman varausjärjestelmän kautta varattuna.

Palvelut paikan päällä: 
Hyvät parkkipaikat, katospaikkoja. Klubitalolla ja proshopissa hyvät palvelut, range ja ykköstii aivan klubin vieressä. Par3 -kenttä täysimittaisen kentän lisäksi.

Ruusuja:
Kenttä, jolla pelitaidot todella laitetaan puntariin. Upeat maisemat korkealla vuoristossa, ei liikenteen melua. Kentällä on hyvin vapaita aikoja.

Risuja:
Tarkkuutta ja hyvää pelisuunnitelmaa vaativa kenttä, palloja hukkuu melkein väkisinkin. Tienvarsien opasteet vaatimattomat.

Kentän pituudet metreinä:
Valkoinen -
Keltainen 6246
Sininen -
Punainen 4885

Par 72, 18 reikää

Scorecard:
https://clubsg.skygolf.com/courses/course/311276/Alhaurin_Golf_Club.html?tab=scorecard&#Scorecard

Yhteystiedot
Address: Ctra. A-387 Alhaurín el Grande Mijas Km. 3,4 | CP 29120 Málaga
E-Mail:reservasgolf@alhauringolfcourse.com 
Web: http://alhauringolfcourse.com 
Phone: +34 952 59 58 00
Fax: +34 952 59 41 95



Pure Golf, Golfcrackers Vesa Airio
https://golfcrackers.blogspot.fi
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

La Quinta Country Club. La Quinta, Costa del Sol

La Quinta Country Club, varma valinta golfnautintoon


Maisemissa golfarin silmä lepää ja sielu väpäjää.


Noin tunnin ajomatkan päässä Malagasta lounaaseen, ja aivan Marbellan tuntumassa, sijaitsee upea La Quinta Country Club. Kenttä on perustettu vuonna 1959, ja se sisältää nykyisellään 27 reikää, jotka on nimetty tyylikkäästi A, B ja C. Tänään pelasimme niistä A:n ja C:n.

Klubilla on alusta pitäen ollut korkeat standardit, jotka ovat kantaneet tähän päivään saakka. Parkkipaikka löytyy klubirakennuksen autohallista, jonne ajetaan portinvartijan kopin jälkeen. Tuntematta paikkoja kävelin ensin klubille ulkokautta, jossa heti selvisi, että hallista pääsee ihan portaita pitkin suoraan proshopin ja ravintolan väliselle patiolle.

Tänään pelaamme taas yhdessä Sirpan kanssa. Tee aika on kymmeneltä - pääsemme pelaamaan ihastuttavien Titan ja Marjatan kanssa, jotka opin tuntemaan aiemmalta Mirafloresin kierrokseltani.

Klubilla on range, joka on näppärästi heti klubin vieressä. Pisimmät mailat ovat jyrkkään alamäkeen lyötävällä harjoitusalueella kielletty. Harjoituspallot on valmiina lyöntipaikoilla ja ne kuuluvat green feen hintaan.

A -kenttä alkaa heti par viitosella. Tilaa moukauttaa riittää, ja onnistunkin jysäyttämään melko kivan pusun tuoreeseen La Quintan logolla varustettuun pallooni. Periaatteessa kovat kaverit pääsevät yrittämään tällä väylällä kahdella päälle, sillä mittaa radalla on "vain" 457 metriä. Linnuntietä lipulle on vielä jonkin verran vähemmän, sillä väylä kääntyy puolivälin kohdalta hieman vasemmalle. 

Mukavasta onnistumisesta huolimatta minä en ollut se kova kaveri tänään, mutta parilla oli mukava aloittaa pelit. Ilmojen isäntäkin tuntui olevan hyvällä tuulella, sillä päivään luvattiin aurinkoa ja lämpöä.

Sirpa leipoi ykkösväylälle upean pommin

 Mielestäni kentän voisi ihan hyvin pelata jalkaisin, mutta buggy piti ottaa. Golfautolla sai ajaa kentällä, vain par kolmosilla väylillä ajo oli kielletty.

Kentästä löytyy luonnetta, väylät ovat mielenkiintoisa ja maisemat upeita

 Draiverini kävi kuumana juuri sopivalla kentällä, täällä nimittäin on kivasti tilaa yrittää niitä vähän pitempiäkin avauksia

Ahnaat bunkkerit ovat suuria, ja niihin pallot myös helposti vierivät
 
Ennen puoliväliä oli komea baarirakennus terasseineen vessoineen kaikkineen, jostain syystä ovet olivat kuitenkin kiinni. Siinä sitten pelattiin jalat ristissä klubitalolle saakka.

Näissä maisemissa golfarin silmä lepää ja sielu vapisee

Pidin kentästä todella paljon. Upeat väylät on istutettu suurella sydämellä käytettävissä olevaan maastoon. Kentän hoitoon on panostettu selvästi enemmän kuin monella tällä reissulla käymälläni klubilla. La Quinta kilpailee nyt parhaimpien Costa del Solilla pelaamieni kenttien tittelistä.

C -kentän 18. boksilla ei kannata olla vesikauhuinen

Seuraavaksi kirjoittelen erikoisesta Alhaurin Golfista - olkaapa kuulolla!

Arviointi

Varaaminen ja maksaminen: 
Kentän voi varata (02/2018 varausjärjestelmä iMasterbooking kautta), jolloin hinnoista voi saada pienen alennuksen. Käynnillämme pelit ja buggy kahdelle kustansi 138 euroa, ihan kohtuullista huippuhienolle klubille. Kentälle ajetaan tiiviin asutuksen läpi, navigaattori näyttää kyllä oikein, mutta pikku teillä ajaa silti helposti hieman vikaan. La Quintan opasteita on vasta lähellä klubia. A+C -kenttäkombinaatio on normaalimittainen, väylät ovat visuaalisesti huippuhienoja ja mielenkiintoisia. Tänne haluaisin uudestaankin!
Päivitys 01/2026: Kentän nettisivuilta ei kovasta yrityksestäni huolimatta löytynyt golf -hinnastoa, eikä mahdollisuutta varata vieraspelaajan golfkierroksia. Vieraspelaajat voivat silti tehdä varauksia kentälle greenfee -välittäjien kautta.  

Palvelut paikan päällä: 
Hieno klubitalo hienostoalueella. Parkkihalli klubitalon alla. Ravintola, terassi ja tietenkin proshop, jonne pelimaksut maksetaan.

Ruusuja:
Driving range aivan klubitalon vieressä, harjoituspallot kuuluvat hintaan. Upea klubitalo ja hieno ravintola. Kenttä on erittäin hyvin hoidettu, se on myös mielenkiintoinen.

Risuja:
Driving rangella ei saa käyttää puumailoja. Toiletit puuttuivat kentiltä 02/2018. Nettisivuilta on vaikea löytää internetajanvaraus.

Kentän (A+C) pituudet metreinä:
Valkoinen 5895
Keltainen 5603
Sininen 5190
Punainen 4807
Par 71, 18 reikää

Yhteystiedot
La Quinta Country Club
Phone :(760) 564-4151
Email :Receptionist@lqcc.org
Urb. La Quinta Golf s/n, 29660, Benahavís, Málaga.
77-750 Avenue 50, La Quinta, CA 92253
P: 760.564.4151 | F: 760.564.6396
E: info@lqcc.org


Pure Golf, Golfcrackers Vesa Airio
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit