Ykköstiillä klubin vaatima vastuuvapaussitoumus konkretisoituu kun tiiboxin kylteissä varoitellaan leijonista!
Mosambikilainen yhdistelmä-ajoneuvon kuljettaja/yrittäjä jakaa kanssani buggyn. Keskustelemme niitä näitä toimiston ja baarin virkaa pitävän safariteltan katoksen varjossa. Ykköstii on lähellä, edellämme pelaa samanlainen kahden hengen tiimi. Vaikkakin epäilen vahvasti että edellämenijöiden kansallisuudet eivät vastaa meidän ryhmäämme. Matkakumppanit Antti ja Pasi jäivät ravintolan suojiin virkistäytymään.
Paljon on ehtinyt tapahtua ennen tänne Krugerin kansallispuistoon tuloamme. Matkamme suuntautui ensin Johanneburgista Pretorian kautta Vaalwateriin, viimemainitussa vietimme muutaman päivän tutustuen paikalliseen hevos-/safarifarmiin. Vaalwaterista suuntasimme vielä pohjoisemmaksi, suunnitelmanamme oli piipahtaa rajanaapuri Botswanassa. Olemattomalla ennakosuunnittelulla oli kuitenkin oletusarvoisia seurauksia. Saavuimme rajanylityspaikalle juuri ennen sen sulkemisaikaa (noin klo 16!). Yksinäinen rajavartija leimasi passeihimme Etelä-Afrikasta poistuvien leimat, ja kysyi sitten kuka meitä tulee hakemaan? Miten niin, kysyimme? No kun ette voi ylittää rajaa ilman hakijaa.. Lopulta meille selvisi, että rajajoen ylitykseen ei ole siltaa, vaan menijät haetaan ennakkoon sovitusti. Turistien tapauksessa oikeastaan ainoa vaihtoehto olisi ollut botswanalaisen lodgen huonevaraus ja siihen sisältyvä veneretki rajajoella. Botswana jäi käymättä.
Krugerin kansallispuiston pohjoisimmalle portille Punda Marialle saavuimme erinäisten seikkailujen jälkeen. Ensimmäisen päivän viimeisten valoisien tuntien aikana ehdimme ajella vähän näköalareiteillä. Pikku volkkarilla jouduimme kiertelemään norsujen jätöksiä, villieläimiä kurkittiin turvallisesti auton sisältä käsin.
Punda Mariassa vietetyn safaritelttayön perään siirryimme Olifants Rest Campille, ja lopulta Skukuzaan. Skukuza Rest Campilta oli vain kymmenen minuutin matka eksoottiselle golfkentälle.
Keskustelin mosambikilaisen pelikaverini kanssa klubin vaatimasta vastuuvapaussitoumuksesta. Kenttä on kansallispuiston sisällä, eikä sitä ole mitenkään aidattu villeiltä eläimiltä. Oletusarvoisesti kaikkia puiston otuksia olisi siis mahdollisuus kentällä bongata.
Ykköstiillä vastuuvapaussitoumus konkretisoituu kun tiiboxin kylteissä varoitellaan leijonista!
Kuulin toissapäivän iltana leijonan mylväisyn Olifants Rest Campin terassilla istuessamme. On aivan eri juttu kuulla mahtavan eläimen esitys livenä, kuin telkkarista tai mistä tahansa digivempeleestä. Voisin kuvailla kokemusta veret seisauttavaksi. Leijonan esitys tuli vahvasti mieleen ykköstiillä, eikä se mitenkään auttanut ensimmäistä lyöntiäkään. Mosambikilainen pelikaverini oli vähän samoilla fiiliksillä, eikä sekään helpottanut pelini alkua.
Väylät Skukuzan kentällä ovat jokseenkin kuivaa ruohoa, vaikka kuvista voisi päätellä vihreyttäkin löytyvän. Lyöntialusta on kohtuullinen. Ensimmäinen väylä kuluu niskavillojen nostellessa lippalakkia. Kakkosella näemme ensimmäiset villieläimet. Lauma jonkinlaisia antilooppeja säikkyy golfautoamme, mutta ilmeisen tottuneena kentän liikenteeseen ne siirtyvät vain väylän laidalle.
Väylät Skukuzan kentällä ovat jokseenkin kuivaa ruohoa, vaikka kuvista voisi päätellä vihreyttäkin löytyvän. Lyöntialusta on kohtuullinen. Ensimmäinen väylä kuluu niskavillojen nostellessa lippalakkia. Kakkosella näemme ensimmäiset villieläimet. Lauma jonkinlaisia antilooppeja säikkyy golfautoamme, mutta ilmeisen tottuneena kentän liikenteeseen ne siirtyvät vain väylän laidalle.
Kakkosen avauslyönnin jälkeen huomaamme lauman apinoita väylän puolivälissä. Pelkään apinoiden nappaavan pallomme, mutta onneksi niillä oli jotain muuta tekemistä. Apinat kaikkosivat nopeasti puihin tai pensaisiin lähestyttyämme niitä.
Golfautossa olo tuntuu kohtuu turvalliselta. Safareillekin mennään avojeepeillä, eikös vaan? Krokodilkuiliksi nimetty silta ylitetään. Puropahasen vesi on sameaa ja aika mielellään pysymme kaukana vedestä. Krokotiileja ei sitten onneksi näkynytkään.
Väylät ovat ihan kohtuullisen mittaisia. Etuysin väylä 4. on rankattu kentän vaikeimmaksi, valkoiselta tiiltä 399 ja punaiselta 360 metriä. Pallo lentää lämpimässä ilmanalassa hyvin ja pompput kovapohjaisella kentällä antavat lisämittaa avauksille.
Kahdeksannen väylän viheriön ovat valloittaneet pahkasiat. Otukset ovat luonnoltaan aika kipakoita, onneksi ne päättivät jolkutella jonnekin viidakon suojiin lähestyessämme griiniä.
Skukuza Camp, Kruger National Park, South Africa
Pelaamme kentän yhdeksänreikäisenä. Viimeinen väylä on kentän jännittävin, ei niinkään villieläinten, vaan krokotiilijoen ylityksen vuoksi. Pituutta ysillä on 145 metriä (valkoisilta), vastarannan griini on rakennettu aivan rantaan. Vuokrapallot ja mailat toimivat onneksi parhaiten juuri tällä kutkuttavalla väylällä, ja saamme mosambikilais-suomalainen ryhmämme onnistuu erilaisin tekniikoin saamaan molemmat pallonsa viheriön tuntumaan.
Harvoin tuntee olonsa yhtä helpottuneeksi kierroksen päätyttyä, kuin tällä Skukuzassa. Suosittelen ainutkertaista kokemusta kaikille Krugerin kävijöille. Muista vakuutukset kuntoon ennen peliä!
9/18 holes. 9 väylää ja 18 tiiboxia.
Par 72, and is 5950m (6450 yards) valkoisilta, ja 5059m punaisilta.
Phone: +27 13 110 4660
E-mail: info@skukuza-golf.co.za
Phone: +27 79 168 9859
E-mail: proshop@skukuza-golf.co.za
Par 72, and is 5950m (6450 yards) valkoisilta, ja 5059m punaisilta.
Phone: +27 13 110 4660
E-mail: info@skukuza-golf.co.za
Phone: +27 79 168 9859
E-mail: proshop@skukuza-golf.co.za
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti