torstai 9. lokakuuta 2014

Bali Hai Golf Club, Las Vegas 9.10.2014

Bali Hai Golf Club
9.10.2014

Suuren maailman meininkiä! Sitä löytyi tältä matkaltamme halki pohjoisen Amerikan mantereen. Reissumme päätarkoitus oli cruisailla kuuluisaa Route 66 -reittiä Chigacosta aina Los Angelesiin saakka. Kiireestä aikataulusta huolimatta matkan varrella ehdimme pelata vähän kolopalloakin.

Las Vegas NV, USA
Saapuminen Las Vegasiin

Reissu on ollut jo pitkä, ihan ensimmäiseksi tuntuu taivaalliselta päästä kunnollisen hotellin hienoon huoneeseen ja suihkuun kaikenmaailman tienvarsi-motellien jälkeen.

Nukkumaan meno venyy kuitenkin "Strip:in" pelihelvettejä pää pyörällä katsellessa ja "yksikätisiä rosvoja" kolistellessa. Mitään isompaa voittoa ei haaviin kolahtanut, pienempiä ilmaiskierroksia kylläkin ja siinä määrin että pelihimo meinasi iskeä todella päälle.

Excalibur -hotellimme sijaitsee pääkadun ”Strip:in” eteläpäässä. Etelämpänä on enää pari isompaa hässäkkää, nimittäin Luxor -pyramidihotelli ja Mandalaya Bay viimeisenä.

Nukuin kuin tukki. Seuraavana päivänä läksin yksin kävellen vaateostoksille, kolossaalinen "Caesar's Palace" keskellä Strippiä oli suuntana. Oikaisin NewYork-NewYork -casinohelvetin läpi ja lopun matkaa kuumaa tien vierustaa seuraillen. Caesars on Stripin keskivaiheilla, hotellistamme sinne kuluu helposti puoli tuntia kävellen. Kuumalla kelillä vielä pitää pysähdellä vettä tai parempia aineita hörppimään.

Golf in Las Vegas, Bali Hai Golf Club

Tänään viimeisenä (helpotus) Vegas-päivänä päästiin vihdoin pelaamaan golfia huippukentälle. Bali Hai Golf Club on aivan Mandalaya Bay hotellin takana. Excaliburilta käveltiin 27 minuutissa.

Tein varauksen soittamalla edellisenä päivänä, hotellimme vastaanotossa oltiin erittäin avuliaita, he pirauttivat kentälle ja sain sitten tehdä varauksen saman tien.

Amerikkalaiseen tapaan palvelu pelasi myös klubin vastaanotossa. Klubi on tietysti hieno kuten tämän "viihteen mekan" tapaan kuuluukin. Buggykin oli oikein nimetty meille, tuntui mukavalta sellaiset pienet huomioinnit ja kirjautumisen helppous sekä sujuvuus.

Golf in Las Vegas, Bali Hai Golf Club

Kenttä on erittäin tyylikäs. Väylät ovat pääosin leveitä ja erämaaolosuhteista riippumatta todella hyvin hoidettuja. Huomaa kyllä heti että kenttä on rakennettu nimenomaan viihdekäyttöön, ehkei tämä nyt ihan maailman helpoin kenttä ole mutta ainakin se on armahtavainen leveille avauksilleni.

Golf in Las Vegas, Bali Hai Golf Club

Lentokoneita ja helikoptereita pörrää hiivatisti kentän ympärillä, johtuen tietysti läheisestä Vegasin lentokentästä. Lentotoiminta onkin tämän paikkakunnan elinehto. Tänne tullaan ja lähdetään koneilla, lisäksi täältä tehdään turistipyrähdyksiä esimerkiksi Grand Canyonille ja vaikkapa Hooverin padolle.

Gold Course Las Vegas
Voi kihveli, taas on nokka punaisena. Aurinko paistaa joka pirun päivä

Las Vegas, Nevada, USA
Stratosphere Tower Las Vegas näkymiä
Viimeisenä Vegasin iltana juhlistamme matkaamme ruokailemalla komeasti koko Las Vegasin korkeimmassa rakennuksessa Stratosphere Towerissa. Upeitten maisemien lisäksi tornissa voi kokeilla hermojaan esimerkiksi hyppäämällä vaijeri-ohjattu loikka tornin huipulta aina maan pinnalle saakka.

Bali Hai Golf Club kannattaa ehdottomasti liittää bongauslistalle! Hyvä palvelu, erinomaisen hyvin hoidettu kenttä ja tietenkin sijainti aavikolla ovat plussapuolia - ainoa miinus tälle erämaan keitaalle tulee ruuhkaisen lentokentän läheisyydestä.


Bali Hai Golf Club
http://www.balihaigolfclub.com/reserve-tee-times/
5160 S Las Vegas Blvd
Las Vegas, NV 89119
1.888.427.6678

lauantai 4. lokakuuta 2014

Towa Golfclub, Buffalo Thunder Casino, Santa Fe New Mexico

Towa Golfclub, Buffalo Thunder Casino, Santa Fe New Mexico
4.10.2014
Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM
Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM

Route 66 -seikkailumme Santa Fe:n kohdalle oli kirjattu vapaapäivä = golfpäivä meikäläiselle. Onnekseni harrikka-jengiin mahtui muitakin golf-intoilijoita, eipähän tarvinnut yksikseen väyliä mittailla.

Towa Golfclub on osa Buffalo Thunder Casinoa jonka itseoikeutettuja omistajia ovat alkuperäisasukkaat. Tuntui aika hienolta ja vähän erikoiselta lähteä pelaamaan intiaanien rakentamalle golf-kentälle.

Vastaanotto ja Proshop olivat Casinon lisäsiivessä, joka olikin oikein toimiva järjestely. Huolehdimme ensin nestetankkauksesta klubin ravintolassa sillä näillä leveysasteilla on melkoisen lämmintä...

Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM
Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM


Veikkaanpa että täälläkin kentän kasteleminen on kallista puuhaa. Koko komeus on rakennettu käytännössä aavikolle jossa ruoho ei luontaisesti kasva. Täällä pyörivät ennemminkin ne vanhoista "länkkäreistä" tutut risupallot.

Hienosti on väylät kuitenkin hoidettu ja yllättävän paljon vihreää rakennettu. Kenttä sopii hyvin viihdekäyttöön (vaikka meikäläisen avauksista ja väyläpelistä oli kyllä viihde kaukana, noin niinkun omasta mielestä).

Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM
Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM.
Lapa auki, se olikin päivän teema lyönneissäni. Oli siinä kalkkaroksilla ihmettelemistä...

Kenttä ja sen väylät ovat vähän yllätyksettömiä, pallot löytyvät kyllä helposti "metsästäkin", kunhan vain muistaa varoa kalkkaroita ja muita ökkömönkiäisiä..

Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM
Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe NM. Edellisen kentän "trofee" lippis otsalla..


Pelimme venyi vähän yli klubin aukioloaikojen. Harmi kun meille ei lähtiessämme kerrottu siitä että klubi menee kiinni reilusti ennen auringonlaskua. Kamat jäivät lukkojen taakse kun tulimme liian myöhään klubille kierrokselta.

Seuraavana päivänä matkamme Route 66 reitillä jatkui,
ajoimme ensin edelliseltä päivältä tuttua reittiä kohti Buffalo Thunder Casinoa ja golfia. Puikkasimme klubitalolle hakemaan "kaniin" jääneen luottokortin ja meikäläisen golftakin.
Aika kyseenalaista palvelua kyllä kun kukaan ei vaivautunut meitä etukäteen hankalasta tilanteesta informoimaan. Toisaalta emmepähän mekään muistaneet tavaroitamme kysyä klubin päälliköltä joka ystävällisesti kärräsi meidät klubitalolta kasinolle bussia odottamaan.

Ruusuja
Aavikko-olosuhteisiin nähden ruoho oli mallikelpoista. Kenttä on melkoisen helppo, sopii siis hyvin lomailuun ja pelailuun. Casino klubin yhteydessä.

Risuja
Meidän visiitillämme klubi meni kiinni ennen paluutamme. Vähän jäi palvelusta kuivahko mielikuva.

Towa Golfclub. Buffalo Thunder Casino, Santa Fe New Mexico
https://buffalothunderresort.com/golf/
Buffalo Thunder Trail
Santa Fe, NM 87506

Tee fee:
79 - 89 $ arkisin, Twilights alkaen 49 $
Resorttiin majoittuville luonnollisesti edullisemmat hinnat.

Pure Golf, Golfcrackers Vesa Airio
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit