Pretoria, South Africa. Irene, Woodhill ja Waterkloof

Pretoria. Edulliset pelimaksut, eksoottiset kentät ja mutkattomat paikalliset ihmiset

Naapurikaupunki Johannesburg on rikos- ja väkivaltatilastojen kärkipaikkoja koko maailmassa. Koin silti oloni ihan turvalliseksi Pretoriassa, etenkin ravintoloissa ja tietenkin hotellissa. Silti täytyi muistaa, että varsinkin yksinäisenä sutena saatoin olla saalistajan silmätikkuna.

Keskitalvella 2012-13 syntyi idea matkasta Etelä-Afrikkaan. Matkaan päätettiin lähteä kolmistaan - "Tres Hombres", ja tarkoituksena oli tutkia sikäläisiä vaellukseen, ratsastukseen, golfaamiseen ja valokuvaamiseen soveltuvia kohteita.

Johannesburgin kentältä vuokrattu uudenkarhea VW Polo joutui todella koville reissun aikana, sillä kilometrejä siihen kertyi parin ensimmäisen viikon vaelluksellamme peräti 2600. Alkupuoli matkasta menikin suunnitelmien mukaan, muunmuassa ratsastusfarmiin tutustuessa ja Krugerin kansallispuiston maisemissa (ks. myös Skukuza Golf ja Royal Golf Course Swaziland blogini).

Jäin vielä yksikseni Etelä-Afrikan pääkaupunkiin Pretoriaan, jossa vietin seikkailumme viimeisen viikon muutamiin golfkenttiin tutustumalla.

Irene Golf Course, South Africa

Naapurikaupunki Johannesburg on rikos- ja väkivaltatilastojen kärkipaikkoja koko maailmassa. Koin silti oloni ihan turvalliseksi Pretorian Hatfieldissä, etenkin ravintoloissa ja tietenkin hotellissa. Silti täytyi muistaa, että yksinäisenä ihmisenä liikkuessani saatoin olla jonkun silmätikkuna.

Vuokra-automme oli jo luovutettu pois, ainoaksi kulkuvälineeksi jäi taksit. Takseja Etelä-Afrikassa on moneen lähtöön. Ilmeisesti edullisin kuljetusmuoto oli bussin ja taksin risteytys, sitä käyttivät havaintojeni mukaan vain alkupeäiset paikalliset. Busseihin en uskaltautunut, kun en päässyt perille niitten kulkureiteistä, enkä ymmärtänyt paikallista etikettiäkään. Pikkubusseihin näytti otettavan paikallisia mistä tahansa, kuka vain kyydin tarvetta ilmaisi riittävän näyttävästi.

Takseja saattoi napata lennosta, mutta enpä tiedä olisinko niillä päässyt aina itse valitsemaani kohteeseen? Jopa viralliselta taholta neuvottiin olla luottamatta edes poliisiin. Oikeasti turvalliseksi vaihtoehdoksi hotelli-golfkenttä-hotelli -liikenteeseen jäi sitten taksin tilaaminen hotellin oman palvelun kautta. Edestakainen reissu kentälle kuin kentälle maksoi 50 euroa. Kuljettajat olivat valikoituja, yksi kuskeista kertoi tulleensa Zimbabvesta, toinen kuski valitteli, että köyhemmistä maista tulevat vievät heidän työnsä suostuessaan heikkoihin palkkoihin.

Irene Golf Course, South Africa

Irene Golf Course

Irene Golf Course on vähän rennompi kenttä. Täältä puuttuvat eliittikenttien muurit ja turvatarkastukset. Mailapoikaakaan ei tyrkytetä, eikä heitä ollut saatavillakaan. Irene ei ollut edullisin alueella bongaamistani kentistä, vaikka kierroshinta olikin vain 18 euroa. Kentän sai kiertää halutessaan kävellen tai buggylla. Peliaikaakaan ei tarvinnut välttämättä varata, kentällä oli käytössä joustava "palloränni" -meininki. 

Vähän tummemmat pilvet varjostivat Afrikan taivasta kentälle saapuessani. Sade ei kuitenkaan uskaltanut tällä kertaa häiritä kierrostani. Jouduin pelaamaan yksin vaikka samaan lähtöön olisi ollutkin tulossa pari nuorempaa paikallista. Herrat olivat liikkeellä buggylla ja minä kävellen. Päästin kaverukset edelleni, eikä heitä parin pelatun väylän jälkeen enää näkynytkään, erikseen pelaaminen oli siis hyvä päätös molemmin puolin.

Irene Golf Course, Etelä-Afrikan Tasavalta

Kenttä on tasainen, eikä mitään suuria yllätyksiä tullut oikein missään vaiheessa. Kenttä eteni loogisesti ja seuraaville väylille oli helppo löytää "next tee" -kyltitysten avulla. 

Klubitalo

Woodhill Golf Course
Taksikuskin piti pysäyttää kenttäalueen sisäänajoväylälle johtavan tien vartijakopille. Vartijat kurkkivat autoonkin ennen portin avaamista. Alueelle päästyämme kuski selitti minulle Woodhillin sisältävän golfkentän lisäksi asutusalueen palveluineen ja jopa koulunkin (Woodhill Gollege). Koko alue oli tarkkaan aidattu ja huolellisesti vartioitu.

Kumpuileva maasto muotoili hienosti hoidettua kenttää

Vaikuttavan tehokkaasti vartioidun alueen sisältä löytyi vaikuttava näköinen golfklubi. Kentälle ei päässyt ilman caddieta mikä oli tällä kertaa ihan mukava juttu. Ketään muita pelaajia ei ollut ilmoittautunut lähtöön, joten pääsin pelaamaan caddien kanssa kahdestaan. Kenttä oli ehkä Pretorian parhaimmasta päästä, pelaamisen hinnoittelussa se ei silti näkynyt, sillä kierroksen hinta kävellen oli noin kaksikymppiä (410 randia). Pakollinen caddie kustantaa tietenkin lisää, samoin kuin buggy. Jätin buggyn ottamatta, sillä kävellenkin kentän voi pelata ihan mukavasti.

Kentän ykkösväylä on leveä, tosin väylä on merkitty melko haastavaksi. Peli lähti mukavasti käyntiin 350 metrisellä par nelosella.

Puskagolfia par kolmosella

Koululaiset oikaisivat kentän poikki kotimatkallaan, muuten oli yllättävänkin rauhallista. Maanantai päivä saattoi olla kentän hiljaisinta aikaa. Oletan alueella asuvien kentän jäsenten olevan radan suurimpia kuluttajia.

Rauhallinen caddieni Ben 

Julmetun kokoinen kivikirves?

Kentän reunamille oli jätetty upeita kiviä ja kaktuksia.

Punaista Afrikan hiekkaa isossa bunkkerissa

Kentän hoito oli hyvällä mallilla. Väylät kylpivät upeassa ruohossa, josta oli ilo kopsutella tuttuja toppeja, huteja sekä duffeja, ja väliin ihan kelpo golflyöntejäkin. Bunkkerit olivat laakeita ja pääosin matalareunaisia, punaiselta hiekalta pallot nousivat melko helposti takaisin peliin.

Homma hoidossa, bägi selässä

Maisemoitu puro ilahdutti pelaajia kentän keskivaiheilla

Woodhill Golf Course jäi mieleen erittäin hyvin hoidettuna ja hyvin pelattavana kenttänä. Aivan varmasti pelaisin täällä uudestaankin!

Waterkloof Golf Clubhouse. Pretoria, South Africa

Waterkloof Golf Club

Kentän sijainti ei ollut tuttu lokaatio hotellin taksikuskille, eikä tietysti minullekaan. Olin vähän ajatuksissani taksin kyydissä, enkä huomannut kuskin vieneen minut ihan väärälle kentälle. Kuski jätti minut klubin parkkipaikalle ja poistui paikalta. Ihmettelin mielessäni parkkipaikan autiutta, vain muutamia kulkuneuvoja oli pysäköitynä. Vastaanotossa keskustelin klubin päällikön kanssa edellisenä päivänä tekemästäni olemattomasta varauksesta. Mies ihmetteli ensin, kuinka olin voinut tehdä varauksen, kun heillä oli klubi kiinni isomman huoltopäivän vuoksi. Lopulta väärän osoitteen syndrooma selvisi, ja caddiemaster osasi neuvoa minut kävelemään Waterkloof Golfille. Matkaa oli hänen mukaansa vain 15 minuuttia. En tiedä kävelinkö kiertoreittejä, mutta perille päästyäni aikaa oli kulunut lähes tunti. Päällikkö varmasti oletti minun olevan liikkeellä omalla autollani. Onneksi omaa bägiä ei ollut sentään mukana. 

Waterkloof Golf Course #1. Pretoria, South Africa

Meidän keväämme on African syksyä. Puut tiputtelivat lehtiään väylille, ja välillä palloja olikin haastavaa löytää niiden seasta. Iltapäivälle sijoittuvaan lähtööni sain seuraksi paikalliset kaverukset. Olikin mukavaa pelata kun ei tarvinnut miettiä seuraavien väylien sijaintia. Pyysin myös monesti neuvoja, kumpuisella kentällä kun ihan kaikki suuntimat eivät selvinneet tiiboxeilta tai väyliltäkään.

 

Kumpuinen kenttä ja kumpupilviä Afrikan taivaalla

Kenttä oli hyvässä pelikunnossa, eikä 12 euron pelimaksu tuntunut oikein miltään faciliteetteihin nähden. Paikalliset pelaajat olivat rentoja ja mukavaa peliseuraa. Paikallistuntemus auttaa tällä kentällä vielä parempaan pelikokemukseen. Kenttä menee kokemukseni mukaan pelaamieni Irenen ja Woodhillin väliin. Pelasin samalla reissulla Waterkloofin vielä uudestaankin, ehkäpä ja juurikin kentän mukava ilmapiiri ja ensimmäisen pelin peliseura vaikutti päätökseeni.

Game drive ja Afrikan auringonlasku

Ensimmäisen Waterkloof-reissuni paluumatka ei sekään mennyt ihan putkeen.

Soitin Waterkloofilta hotellilleni ennen pelaamaan lähtöäni, tähdensin vastaanoton virkailijalle taksin vieneen minut väärään osoitteeseen. Annoin erittäin selkeän ohjeen mistä ja mihin aikaan minut voi tulla hakemaan. Lopputuloksena jouduin odottelemaan neljä tuntia, kuski oli kaikesta ohjeistuksesta huolimatta ajanut väärälle klubille ja odotellut minua siellä. Odotteluaika ei mennyt kokonaan hukkaan, ryhmäni kaksi paikallista miestä tarjosivat minulle lounaan. Mukavat kaverukset puhuivat keskenään afrikaansia, mutta yhteisessä pöydässä englantia. Herrat olivat itsekin matkustelleet Euroopassa, Suomi oli heiltä molemmilta silti kokematta. Juttua riitti, lopulta kavereitten piti lähteä. 

Minunkin piti lopulta poistua kiinni menneestä ravintolasta. Viimeiset pari tuntia sain odotella seikkailevaa taksiani sisäänajotien portilla vartijoiden kopissa. Lopulta kuski sitten oli saanut yhteyden hotellilleni, ja sieltä ohjeet minun sijainnistani. Tällä kertaa en antanut tippiä.

Waterkloof Golf jäi mieleeni mukavan avarana ja kiinnostavana kenttänä. Myös paikallinen peliseura oli tosi mukavaa, kiitos myös lounaasta! 

Copyright vesa.airio@treshombres.fi Photos: Vesa Airio. www.treshombres.fi and www.visualtailors.fi

Skukuza, Etelä-Afrikka. Varo apinaa, ja leijonaa!

Ykköstiillä klubin vaatima vastuuvapaussitoumus konkretisoituu kun tiiboxin kylteissä varoitellaan leijonista!

Pikku volkkarilla jouduimme kiertelemään norsujen jätöksiä, villieläimiä kurkittiin turvallisesti auton sisältä käsin. Punda Mariassa vietetyn safaritelttayön perään siirryimme Olifants Rest Campille, ja lopulta Skukuzaan. Skukuza Rest Campilta oli vain kymmenen minuutin matka eksoottiselle golfkentälle.

Paljon on ehtinyt tapahtua ennen tänne Krugerin kansallispuistoon tuloamme. Matkamme suuntautui ensin Johanneburgista Pretorian kautta Vaalwateriin, jossa vietimme muutaman päivän tutustuen paikalliseen hevos-/safarifarmiin. Vaalwaterista suuntasimme vielä pohjoisemmaksi, ja suunnitelmanamme oli piipahtaa rajanaapuri Botswanassa. Olemattomalla ennakosuunnittelulla oli kuitenkin oletusarvoisia seurauksia. Saavuimme rajanylityspaikalle juuri ennen sen sulkemisaikaa (noin klo 16). Yksinäinen rajavartija leimasi passeihimme Etelä-Afrikasta poistuvien leimat, ja kysyi sitten kuka meitä tulee hakemaan? Miten niin, kysyimme? No kun ette voi ylittää rajaa ilman hakijaa.. Lopulta meille selvisi, että rajajoen ylitykseen ei ole siltaa, vaan menijät haetaan ennakkoon ja sovitusti. Turistien tapauksessa oikeastaan ainoa vaihtoehto olisi ollut botswanalaisen lodgen huonevaraus ja siihen sisältyvä veneretki rajajoella. Botswana jäi käymättä.

Krugerin kansallispuiston pohjoisimmalle portille, Punda Marialle, saavuimme erinäisten seikkailujen jälkeen. Ensimmäisen päivän viimeisten valoisien tuntien aikana ehdimme ajella vähän näköalareiteillä. Pikku vuokravolkkarillamme jouduimme kiertelemään norsujen jätöksiä, ja villieläimiä kurkittiin turvallisesti auton sisältä käsin. 

Punda Mariassa vietetyn safaritelttayön perään siirryimme Olifants Rest Campille, ja lopulta Skukuzaan. Skukuza Rest Campilta oli vain kymmenen minuutin matka eksoottiselle golfkentälle. 

Mosambikilainen yhdistelmä-ajoneuvon kuljettaja/yrittäjä jakoi kanssani buggyn. Keskustelimme niitä näitä toimiston ja baarin virkaa pitävän safariteltan katoksen varjossa. Ykköstii oli lähellä, ja edellämme oli lähdössä samanlainen kahden hengen tiimi. Epäilin vahvasti, etteivät edellämenijöiden kansallisuudet vastanneet meidän ryhmäämme.

Keskustelin mosambikilaisen pelikaverini kanssa klubin vaatimasta vastuuvapaussitoumuksesta. Kenttä on kansallispuiston sisällä, eikä sitä ollut mitenkään aidattu villeiltä eläimiltä. Oletusarvoisesti kaikkia puiston otuksia olisi siis mahdollisuus kentällä bongata.

Ykköstiillä vastuuvapaussitoumus konkretisoitui, kun tiiboxin kylteissä varoiteltiin leijonista!

Lisäjännitystä avauslyöntiin!

Edellisiltana kuulin leijonan mylväisyn lodgen terassilla istuessamme. Voisin kuvailla kokemusta veret seisauttavaksi. Leijonan esitys tuli vahvasti mieleen ykköstiillä, eikä se mitenkään auttanut ensimmäistä lyöntiäkään. Mosambikilainen pelikaverini oli vähän samoilla fiiliksillä.

Yhdeksän reiän kenttä, jaetut tiiboksit ulos ja sisään

Väylät kentällä ovat jokseenkin kuivaa ruohoa, vaikka kuvista voisi päätellä vihreyttäkin löytyvän. Lyöntialusta on kohtuullinen. Ensimmäinen väylä kuluu niskavillojen nostellessa lippalakkia. Kakkosella näemme ensimmäiset villieläimet. Lauma jonkinlaisia antilooppeja säikkyy golfautoamme, mutta ilmeisen tottuneena kentän liikenteeseen ne siirtyvät vain väylän laidalle.

Kakkosen avauslyönnin jälkeen huomaamme lauman apinoita väylän puolivälissä. Pelkään apinoiden nappaavan pallomme, mutta onneksi niillä oli jotain muuta tekemistä. Apinat kaikkosivat nopeasti puihin tai pensaisiin lähestyttyämme niitä.

Reitti kakkoselle "krokotiilivirran" yli

Krokotiileja ei ehditty bongaamaan

Golfautossa olo tuntuu kohtuu turvalliselta. Safareillekin mennään avojeepeillä, eikös vaan? Krokodilkuiliksi nimetty silta ylitetään. Puropahasen vesi on sameaa ja aika mielellään pysymme kaukana vedestä. Krokotiileja ei sitten kaikeksi onneksi näkynytkään.

Väyläruoho on kuivaa keltaista

Väylät ovat ihan kohtuullisen mittaisia. Etuysin väylä 4. on rankattu kentän vaikeimmaksi, valkoiselta tiiltä 399 ja punaiselta 360 metriä. Pallo lentää lämpimässä ilmanalassa hyvin, ja pompput kovapohjaisella kentällä antavat lisämittaa avauksille.

Jonkinlaisia antilooppeja väylien reunoilla

Pahkasiat salaattilounaalla

Kahdeksannen väylän viheriön ovat valloittaneet pahkasiat. Otukset ovat luonnoltaan aika kipakoita, onneksi ne päättivät jolkutella jonnekin viidakon suojiin lähestyessämme griiniä.

Yhdeksännen väylän näkymiä

Pelaamme kentän yhdeksänreikäisenä. Viimeinen väylä on kentän jännittävin, ei niinkään villieläinten, vaan krokotiilijoen ylityksen vuoksi. Pituutta ysillä on 145 metriä (valkoisilta), ja vastarannan griini on rakennettu aivan rantaan. Vuokrapallot ja mailat toimivat onneksi parhaiten juuri tällä hermoja kutkuttavalla radalla. Mosambikilais-suomalainen ryhmämme onnistuu erilaisin tekniikoin saamaan molemmat pallonsa viheriön tuntumaan.

Harvoin tuntee olonsa yhtä helpottuneeksi kierroksen päätyttyä kuin täällä Skukuzassa. Suosittelen ainutkertaista kokemusta kaikille Krugerin kävijöille. Muista vakuutukset kuntoon ennen peliä!

Skukuza Camp, Kruger National Park, South Africa

9/18 holes. 9 väylää ja 18 tiiboxia.
Par 72, and is 5950m (6450 yards) valkoisilta, ja 5059m punaisilta.
Phone: +27 13 110 4660
E-mail: info@skukuza-golf.co.za
Phone: +27 79 168 9859
E-mail: proshop@skukuza-golf.co.za