lauantai 17. helmikuuta 2018

Los Lagos, Mijas Golf - Me gusta!

Pääosin tasaista, väliin pientä kumpua. Sellainen on meininki Mijaksessa

Sää selkenee ja vihdoinkin alkaa näyttää siltä tuntemaltani Andalusialta ja Aurinkorannikolta. Ehkä tekniset aluskalsarit voisi jo unohtaa? 
Fiattimme löytyy vielä tänä aamuna apartementoksen tarjoajan suosittelemasta pikku parkkihallista Plaza de Mercedin laidalta. Tänään takaisin tullessa on etsittävä uusi parkkipaikka, tienvarsille on lähes turha yrittää ja muutenkin ne sopivatkin vain lyhytaikaiseen parkkeeramiseen. 
Liikenne soljuu tuttuun malliin Malagasta Mijakseen pitkin MA-20 ja AP-7 pääväyliä, reissu alkaa olla jo tuttu mutta käytän varmuuden vuoksi navigaattoria etten vain missään nimessä menettäisi pientä aikalimiittiä jonka olen varannut rangella käyntiin.

Mijas Golfissa olen käynyt aiemminkin, Los Olivos kenttää olen kierrellyt muutamaan otteeseen. Jostain syystä tämä Los Lagos on jäänyt käymättä - hyvä niin, sillä uusien kenttien pelaaminen on juuri tämänkin reissun tarkoitus!

Mijas Golfiin on hyvät opasteet heti pääväylältä lähtien josta matkaa klubille on vain parin kilometrin verran. Klubilla on reippaasti parkkipaikkoja aina sisääntuloväylän alussa olevan rangen kohdalta klubille saakka. Onkin makuasia haluaako jättää auton lähemmäs rangea ja ykköstiitä vai ajeleeko koreasti klubin eteen. Toki voi autollaan suhailla vaikka edestakaisin parinsadan metrin väliä. 

Mijas Golfin maisemia, pallot eivät helposti huku - paitsi tietenkin vesiesteisiin.

Klubin terassin nurkille tullessani näkyy jo pari tuttua - Mirafloresin pelikaverit Titta ja Marjatta siellä vilkuttelee! Ihan sama lähtö ei sattunut tällä kertaa, mutta lyhyen palaverin jälkeen lupaan harkita seuraavalle päivälle leidien valitsemaa kenttää ja lähtöaikaa La Quinta nimiselle klubille.

Los Lagosin monet vesiesteet olivat "under renovation", esteisiin hukkui silti palloja

Proshop on erillisessä rakennuksessa aivan ravintolan vieressä. Kauppa on todella hyvä ja aika isokin, ihan parhaat valikoimat tällä reissulla! Palvelukin pelaa moitteettomasti, enpä olisi yllättynyt vaikka tiskin takana osattaisiin pari sanaa suomeakin, täällä nimittäin suomalaiset pelaavat ja paljon.

Startterin kopissa ilmoittautuessani minulle ehdotetaan aikaisempaa ryhmää. Ehdin nopeasti läimiä puoli koria palloja ennen muuttunutta lähtöaikaani aika kivalla rangella. Range on aivan lähettäjän kopin vieressä matkan varrella ykköstiille, järjestely toimii ja on iso plussa minun mielestäni.

Osin tasaista, osin pientä kumpua, sellainen meininki Mijaksessa!

Ennen lähtöpaikkaa tapaan ryhmäni jäsenet ja kas kummaa - suomalaisihan ollaan kaikki! Arto ja hänen vaimonsa olivat huippupelaajia. Heti ykkösväylällä molemmat näyttivät mistä puusta heidät on veistetty, pallot löytyivät juuri sieltä mihin he ne maalasivatkin. Koirankoipi vasemmalle, par 5 ykkönen on periaatteessa melko helppo väylä. Avauslyönnissä tarvitaan jonkin verran ylettyvämpi lyönti jotta välilyönnille jäisi linjaa lyödä. Pariskunta nasautti kumpikin aloitukset namipaikkaan, meikäläinen sujautti pikku feidin ja matkaa lipulle jäi heti monta kymmentä metriä enemmän kuin pelikumppaneilla.

Väylän 11. teeboxille kuljetaan upean maamerkin läpi! Huomaa vesiesteen pelastusrengas vasemmalla.
 
Eipä ihme että pelaajia riittää Mijas Golfin molemmille kentille. Ensinnäkin, sijainti on aivan loistava lähellä Fuengirolaa ja Marbellaa, toisekseen Los Lagos on erinomainen kenttä. Tilaa riittää, mutta myös haasteita. Pelialusta oli helmikuussa ihan kelpo kunnossa, greenit olivat ainakin minun mieleeni sopivan nopeuksiset. Lagosilla saa olla tarkkana greenien ympäristössä sillä jo foregreenit kallistavat muikeasti usein kohti mainittuja vesiesteitä. Eikä vesiesteeltä voi useinkaan välttyä jos peliväline on päättänyt aloittaa vierimisen sitä kohti. Rata on myös kohtuullisen pitkä, väyläbunkkerit on suunniteltu niin että ne ahdistelevat eniten "big-hittereitä".

Kirjoittaja naama peruslukemilla.
Arviointi

Varaaminen ja maksaminen: 

Varauksen voi tehdä kentän omien nettisivujen kautta jolloin pääsee tutkimaan ajankohtaisia tarjouksia. Nettisivuilta varaukset ohjautuvat https://www.imastergolfbooking.com/en/mijas. Mijas Golfiin voi tehdä myös email-bookingin johon löytyy oma kaavakkeensa. Kaavakkeessa kysytään myös tasoitusta joka  sekin mielestäni on oikein hyvä asia.  Huom! Peruminen/varauksen siirtäminen kannattaa tehdä soittamalla. Vieraillessani joulukuussa 2017 tarjoushinta oli 49,50 - 81  euroa riippuen lähtöajasta, trolley tai buggy maksaa lisää. Proshop ja caddiemaster ovat klubitalon vieressä. Ravintolan terassi on aivan "must" paikka pelin jälkeen. 

Palvelut paikan päällä: 
Proshop on erittäin hyvin varusteltu ja caddiemasterin palvelu ensiluokkaista. Tein varauksen soittamalla, englanninkielinen palvelu oli moitteetonta, myös paikan päällä asiat hoituivat loistavasti ja tunsin olevani tervetullut. Ravintolassa kokemukseni perustuivat palautusjuomaan, palvelu oli huomioivaa ja miellyttävää. 

Ruusuja:
Kenttä on pituudeltaan haastava ja mielenkiintoinen, hyvin hoidettu ja luonteikas. Caddiemasterin toiminta ensiluokkaista, samoin proshopin valikoimat. Kaksi kenttää yhdellä klubilla on iso plussa, samoin range, joka on sijoitettu erinomaisesti.

Risuja:
Hinta, hyvästä saa maksaa vähän enemmän. Yksi turhan lyhyt par 3.

Kentän pituudet metreinä:
Valkoinen 6536
Keltainen 6307
(Sininen)  -
Punainen 5326
Par 72, 18 reikää

Yhteystiedot
Mijas Golf
Avd. Louison Bobet Nº 1-3-5
29650 Mijas
Málaga (España)
Telephone: +34 952 476 843
Fax: +34 952 467 943
Email: teetimes@mijasgolf.org

Pure Golf, Golfcrackers Vesa Airio
www.treshombres.fi Golf-matkoja sinne missä kaverisi eivät ole käyneet...
www.visualtailors.fi Valokuvaus, ilmakuvaus ja -videoinnit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti